OPC:n uutta aamua odotellessa
24.05.2010 00:00

Takavuosina tietoverkkoja käyttävien sovellusten tekemisen perustaksi määriteltiin ja rakennettiinkin ISO/OSI-nimistä teoreettista mallia, joka kuvasi tietoverkkojen eri kerrosten toimintaa ja niiden rajapintoja. Työtä tehtiin paljon, ja kaikki näytti paperilla hienolta. Jonkin verran malliin pohjautuvia ohjelmistotuotteitakin syntyi.

Ari Rasimus

Ari Rasimus

Sitten todellisuus koukkasi vasemmalta ohi. Joustavammat, ketterämmät ja kevyemmät TCP/IP-pohjaiset verkot muodostuivat de facto -standardeiksi, vaikka eivät yhtä hienoon teoriaan perustuneetkaan.

Mittaustiedon keruussa automaatiosta viimeisen kymmenen vuoden aikana standardin aseman on ansaitusti ottanut OPC, joka perustuu alan toimijoiden yhteistyön tuloksiin. Jokaisen laitevalmistajan etarvitse enää tehdä tiedonkeruurajapintaa laitteilleen erikseen valitsemalla leegiosta erilaisia protokollia. Liittymien toteuttaminen tietojärjestelmätyössä muuttui oleellisesti yksinkertaisemmaksi ja tehokkaammaksi.

Alkuperäinen OPC kuitenkin perustui ratkaisuihin, jotka ovat ajan myötä nousseet kynnykseksi sen käytölle. Microsoftilaiset COM- ja DCOM-tekniikat ovat vaatineet monimutkaisia konfigurointeja toimiakseen. Ja mikä ikävintä, niiden käyttö on vaatinut tietoverkon avaamista niin, ettei se ainakaan koko yrityksen laajuudessa enää tietoturvan kannalta ole ollut hyväksyttävissä.

OPC:n taustalla oleva OPC Foundation on herännyt vastaamaan uudistumistarpeeseen jo kauan aikaa sitten. OPC:n uuden teknisen pohjan nimeksi on valittu Unified Achitechture (UA), joka siirtyy microsoftilaisista tekniikoista Web Service -toteutukseen ja hyödyntää siis tässä valmiita standardeja. Samalla poistuu vaatimus siitä,, että OPC voisi toimia vain Windows-pohjaisissa laitteissa.

OPC Foundation on kuitenkin haukannut niin ison palan kakkua OPC-UA:n määrittelyssä, että vuosien pohjatyön jälkeenkin UA:n kaupallisia toteutuksia saa etsimällä etsiä. Siinä missä ensimmäinen OPC keskittyi simppelisti yksittäisen reaaliaikaisen tiedon saamiseen käyttäjän ulottuville, UA:n standardoinnin kohde ovat rakenteiset tietotyypit, historiatiedon käsittely ja paljon muuta. Odotukset vanhoista tekniikosta irtautumiseen ja tietoturvan paranemiseen UA:n kautta ovat jääneet toistaiseksi täyttymättä.

Ruohonjuuritason OPC-hyödyntäjän mieleen herää kysymys, uhkaako UA:lle käydä samoin kuin aikanaan ISO/OSI-mallille: todellisuus koukkaa ohi, oikealta tai vasemmalta. Jo ennen UA-ponnistusta OPC:n vaatimuksia tietoverkon suhteen helpotettiin XML-DA-versiolla OPC:sta.

Uutena juonena tarinassa on OPC Xi (OPC Express Interface), jolla aikaisempiin tekniikoihin perustuvia OPC-servereitä voidaan paketoida nykyisiä tietoturvavaatimuksia paremmin vastaavien rajapintojen ja yhteyksien taakse. Niidenkin pohjalla on kuitenkin vuosikymmeniä vanhaa tekniikkaa, ja uudet ympäristöt on rakennettu toimittajaspesifisten .NET-tekniikoiden varaan.

Näillä ratkaisuillakin päästään toki kiertämään akuutteja ongelmia. Mutta tietoturvan ja alustariippumattomuuden ongelmiin aidosti uuteen tekniikkaan perustuvia ratkaisuja odottavat   taitavat edelleen toivoa OPC:lle uutta aamua UA:sta.

Ari Rasimus

 

Blogin kirjoittaja Ari Rasimus on Syncron Techin tuotannon ratkaisuista vastaava johtaja. Vahvan IT-teknisen näkemyksen lisäksi Arilla on vankka kokemus teollisuuden ratkaisuista. Arin tavoittaa  parhaiten sähköpostitse osoitteesta: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 

Sinun tulee kirjautua sivulle kommentoidaksesi blogeja!
Kirjaudu tästä! Jos et vielä ole hankkinut tunnusta, rekisteröidy tästä.