LEHDISTÖTIEDOTE: Vantaan energia tehostaa toimintaansa Syncron Techin raportointijärjestelmällä
07.06.2010 00:00

Yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöistä, Vantaan Energia, on ottamassa Martinlaakson voimalaitoksessaan käyttöön Syncron Techin SyncPower®.järjestelmää- Sen uskotaan merkittävästi tehostavan raportointia ja sen myötä muutakin toimintaa. Järjestelmä kerää muista voimalaitoksen tuotannon järjestelmistä kymmeneniätuhansia mittaustietoja. Näiden perusteella seurataan esimerkiksi voimalaitosten toimintaa ja käyttöastetta, kattiloiden puhdistustarvetta, päästöjä ja turbiinien toimintaa.

Vantaan Energia Martilaakson voimalatos
 – Jos polttoaineen hyötysuhde on 90 prosenttia ja pystymme parantamaan sitä mittatiedon avulla prosentilla, se merkitsee miljoonan euron säästöä, Vantaan Energian Martinlaakson voimalan käyttöpäällikkö Kalle Patomeri selvittää.

  Uusi järjestelmä helpottaa erityisesti raportointia. Muut järjestelmät tuottavat tietoa, mutta tämä myös jalostaa sitä. Sen avulla voidaan laskea hyötysuhteita, kehittää energiatehokkuutta ja helpottuneen raportoinnin myötä säästää työaikaa.

  – Työhöni kuuluu raportoida esimerkiksi Ympäristökeskukselle, Huoltovarmuuskeskukselle ja Tilastokeskukselle. Nyt raportteja ei enää tarvitse tehdä työläästi taulukkolaskentaohjelmaan, vaan ne saadaan helposti järjestelmästä. Tietojen kerääminen ei ole mikään ongelma, mutta laskennat, vaikkapa kattiloiden energiataselaskenta, on jouduttu räätälöimään, sillä jokainen voimalaitos on uniikki, Patomeri kertoo.

  Järjestelmällä tulee olemaan yhteensä kolmisenkymmentä käyttäjää hallinnossa ja tuotannossa.Yhtiön johtokin on kiinnostunut mahdollisuudesta seurata tuotantoa entistä tarkemmin. Järjestelmää käytetään intranetin kautta. Yksi pyydetyistä ja toimitetuista ominaisuuksista on vuorokohtainen päiväkirja, josta seuraava vuoro voi tarkistaa, onko edellisen vuoron aikana tuotannossa sattunut jotain poikkeuksellista, mikä on otettava huomioon arvoja tulkittaessa.

  Vantaan Energian järjestämään tarjouskilpailuun osallistui kuusi toimittajaa.

– Syncron Techissä vakuutti yrityksen joustava ja asiakaslähtöinen toimintamalli ja hyvät referenssit. Olin yhteydessä muutamiin sen asiakkaisiin ja vakuutuin kuulemastani, Patomeri kertoo.

  Syncron Techin järjestelmän asennus on valmis kesäkuussa.

– Vantaan Energia on meille hyvin merkittävä uusi asiakas. Se on kehittyvä yhtiö, joka panostaa uuteen tekniikkaan. Uskomme uuden sukupolven web2-teknologioihin pohjautuvien tuotteidemme ja osaamisemme vaativista voimalaitosratkaisuista tarjoavan merkittäviä hyötyjä asiakkaalle. Tavoitteenamme on pitkäjänteinen yhteistyö, jossa voimme soveltaa ratkaisujamme laajemminkin Vantaan Energialla, toimitusjohtaja Jussi Kontola Syncron Techistä sanoo.

 

Lisätietoja:

Jussi Kontola Kalle Patomeri

Syncron Tech

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

puh. 040 736 7152

Vantaan Energia

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

puh. 050 5294 158